Veneenrakennuksessa joutuu jatkuvasti paikkailemaan omia ja puun virheitä puutapeilla. Yleisin tapa viimeistellä liimattu tappi on katkaista se terävällä tappia leveämmällä taltalla. Tappi kannattaa katkaista ensin hieman ylempää, jotta näkee mihin suuntaan puun syyt kulkevat tapissa ja vasta sitten viimeistellä se lopulliseen tasoon.
Omassa työskentelyssäni onnistun kuitenkin jatkuvasti katkaisemaan tapin siten, että toinen reuna tapista katkeaa hieman alle halutun tason. Varsinkin pienempien tappien katkaisussa käy useammin niin.
Ratkaisuksi tähän ongelmaan hankin Veritas “Flush cut” -vetosahan. Sahan terä on ohut ja siinä on haritus vain toisella puolella, joten pintaan ei jää jälkiä sahasta. Taipuisalla terällä tapin sahaaminen on helppoa ja tappi viimeistellään taltalla.
Käytän Veritas “Flush cut” -vetosahaa joskus myös puukappaleiden toisiinsa sovittamisen loppuvaiheessa. Esimerkiksi penkkien tukien ja leeholttilistan sovittamisessa tästä sahasta on ollut hyötyä.
Vastaa