Kuukausi: huhtikuu 2025

  • Uusi kirja esittelyssä

    Kirjan sisällysluettelo

    Tietoaukeama Johdatus uloslyöntiin

    Tietoaukeama Veneenrakennuspukki

    Aukeama Catspaw Dinghy on erinomainen vene

  • Uusi kirja puuveneen veistämisestä on valmis

    Limisauma – Soutuveneen veistäminen

    Muistan vitsin 1970-luvulta. Pieni tyttö kysyi äidiltään, milloin Suomeen valitaan uusi presidentti. Äiti vastasi: ”Tyttö hyvä, meillähän on jo presidentti”. Moni voisi kysyä samaan tapaan puuvenekirjoista: ”Eikö niitä ole jo kirjoitettu tarpeeksi?”

    Puuveneiden veistäminen on ollut osa elämääni yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Tänä aikana olen pyrkinyt lukemaan kaiken, mitä aiheesta on julkaistu – pääasiassa suomeksi ja englanniksi, jonkin verran myös ruotsiksi. Näistä teksteistä on ollut paljon hyötyä, mutta opiskellessani puuveneen veistoa Ingmanin käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa huomasin, että joitakin keskeisiä kokonaisuuksia kirjallisuudessa ei käsitelty.

    Alun perin ajattelin käsitellä puuttuvia aiheita blogissani, jota olen ylläpitänyt vuodesta 2013. Kun yritin kirjoittaa veneen uloslyönnistä – aiheesta, jota suomeksi käsitellään hyvin vähän – huomasin, ettei vaikeus liittynyt pelkästään aiheen tekniseen haastavuuteen. Myös kirjoittaminen itsessään osoittautui yllättävän vaativaksi ja aikaa vieväksi. Samalla heräsi ajatus: jos kerran kirjoittaminen vaatii näin paljon työtä, miksei kirjoittaisi siitä samalla tietokirjaa?

    Aloitin kirjoittamisen opinnot Jyväskylän avoimessa yliopistossa tavoitteenani kehittyä tietokirjoittajana. Jo opintojen alkuvaiheessa syntyi ajatus tietokirjasta, joka käsittelisi puuveneveistoa. Keväällä 2019 tietokirjoittamisen kurssilla syntyi ensimmäinen versio sisällysluettelosta ja kirjan rakenteesta.

    Pitkään pohdin, pitäisikö kirjan olla perinteinen opas vai tarinallinen tietokirja. Lopulta päädyin yhdistelmään: kertomukseen omasta oppimispolustani ja sen rinnalla kulkeviin tietoaukeamiin veneen rakentamisen tekniikoista.

    Kolme puuttuvaa ”sanaa”

    Väinämöisen vene jäi tekemättä, kun häneltä puuttui kolme ”sanaa”. Samanlainen tunne voi tulla vastaan, kun harrastaja etsii suomenkielisiä ohjeita limisaumaveneen rakentamiseen.

    Vaikka vuosien 1995–2015 välillä on julkaistu neljä suomenkielistä veneenveistokirjaa, yksikään niistä ei käsittele kolmea rakentamisen kannalta keskeistä aihekokonaisuutta:

    • kuinka limisaumatekniikassa laudat höylätään toisiinsa sattuviksi
    • kuinka suunnitellaan veneen lautajako
    • kuinka tehdään veneen uloslyönti

    Nämä eivät ole vain yksittäisiä työvaiheita, vaan kokonaisuuksia, joissa hiljainen tieto, kehollinen osaaminen ja kulttuurinen ymmärrys kohtaavat. Näitä asioita on vaikea välittää – ne eivät avaudu pelkällä selittämisellä tai aina edes näyttämisellä, vaan se vaatii yhdessä työskentelyä, jonka aikana on mahdollista kysyä neuvoa tai apua kokeneemmalta.

    Kirjan taittaminen oli hidasta

    Keväällä 2021 suurin osa kirjan teksteistä oli valmiina. Tapasin taittajan ja kävi pian ilmi, että minun tulisi valita kirjan kaikki valokuvat itse ja tarvittaessa täydentää niitä uusilla kuvilla. Tämä ei tuntunut ongelmalta. Sen sijaan päätös, että minun tulisi piirtää kaikki kirjan rakennekuvat itse, toi uuden haasteen: minun täytyi opetella piirto-ohjelman käyttö.

    Ensimmäisten kuvien piirtäminen oli hidasta. Esimerkiksi yksinkertaisen ruuvin piirtäminen vei tunnin. Veneenrakennuspukin piirtämiseen meni yhtä paljon aikaa kuin sen rakentamiseen. Vähitellen työ sujui paremmin, mutta varsinkin kaarevien linjojen piirtäminen pysyi vaikeana – eikä niitä puuveneessä juuri puutu. Lopulta kirjan taitto valmistui heinäkuussa 2024.

    Kustantajan löytäminen osoittautui vaikeaksi

    Aloitin kustantajan etsimisen jo syksyllä 2022, kun kirja oli vielä työn alla. Kirjan valmistuttua jatkoin etsimistä aktiivisesti.
    Olin vakuuttunut siitä, että kirjalle löytyisi lukijoita. Lähetin yhteydenottoja kolmelletoista kustantajalle. Kolme ei vastannut lainkaan, kymmenen vastasi kohteliaasti kieltäytyen.

    Kustantajan puuttuessa ryhdyin selvittämään omakustanteen toteuttamista. Kävi kuitenkin nopeasti ilmi, että kuvapainotteisen tietokirjan painattaminen olisi varsin kallista. Aloin siksi vakavasti harkita e-kirjan julkaisemista – ratkaisua, joka tuntuisi toteuttamiskelpoiselta ja tavoittaisi lukijat suoraan.

    E-kirja on pdf-muodossa, jota voi lukea kaikilla tietokoneilla ja mobiililaitteilla. Tosin se on staattinen tiedostoformaatti, joka ei skaalaudu näytön koon mukaan. Voit kuitenkin yleensä suurentaa tekstikokoa zoomaamalla sivua lukuohjelmassa. Tiedosto on kopiosuojattu vesileimalla.

  • Puuveneen kunnostaminen -kirjasta e-kirja

    Puuveneen korjaaminen on sisällöltään sama kirja, joka on vuonna 2015 julkaistu Docendon kustantamana kirjana.

    Puuveneen kunnostaminen julkaistiin vuonna 2015

    Osana puuveneveistäjäopintojani kunnostin yhden pienehkön puuveneen. Vene oli päässyt jo niin huonoon kuntoon, että sen korjaaminen ei olisi ollut taloudellisesti mielekästä. Mutta vene oli kaunis, ammattiveistäjän tekemä ja ystäväni omistuksessa. Lisäksi ajattelin, että siinä on niin monenlaista korjattavaa ja samalla mahdollisuutta oppia uutta veneenkorjauksesta, joten päätin kunnostaa veneen.

    Arvioin ensin veneen kunnon, laadin korjaussuunnitelman ja korjasin veneen. Tarkoituksenani ei ollut entisöidä venettä, vaan korjata siitä omistajalleen käyttövene. Kirjoitin laajan raportin, jonka pohjalta myöhemmin laadin tietokirjan käsikirjoituksen Puuveneen kunnostaminen, jonka Docendo julkaisi vuonna 2015.

    Kirjan painos (1500 kpl) myytiin vuosina 2015 – 2020. Kustannussopimuksen mukaan ”Kustannusoikeudet palautuvat tekijälle tämän kirjallisesti kustantajalle toimittamasta pyynnöstä neljä kuukautta sen jälkeen, kun kirja on loppuunmyyty eikä kustantaja ole halukas ottamaan siitä uutta painosta”. Keväällä pyysin tätä, ja näin kustannusoikeudet palasivat minulle.

    Kirja löytyy kirjastosta ja sitä on myynnissä myös divareissa. Silloin tällöin minulta kysytään, olisiko kirjaa vielä myytävänä.

    Puuveneen korjaaminen e-kirja

    Olen nyt tehnyt Puuveneen kunnostus -kirjan nimellä julkaistusta kirjasta e-kirjan. Muutin kirjan nimen ja muokkasin hieman kirjan kantta, koska minulle jäi hieman epäselväksi jäivätkö kirjan kannen ja nimen oikeudet kustantajalle (vaikka itse aikanaan kirjan kannen teinkin). E-kirja ei siis ole uusi, paranneltu painos vaan sisällöltään jotakuinkin sama kuin edellinen. Muutaman kirjoitusvirheen poistin ja tietenkin kirjan kustantajan tiedot.

    E-kirja on pdf-muodossa, jota voi lukea kaikilla tietokoneilla ja mobiililaitteilla. Tosin se on staattinen tiedostoformaatti, joka ei skaalaudu näytön koon mukaan. Voit kuitenkin yleensä suurentaa tekstikokoa zoomaamalla sivua lukuohjelmassa. Tiedosto on kopiosuojattu vesileimalla.