Avainsana: veneen rakentaminen

  • Veneen uloslyönti on haastavaa ja kiehtovaa

    Uloslyönti on menetelmä, jolla kolmiulotteisen veneen muoto kuvataan uloslyöntipiirroksessa luonnollisessa koossa. Sen lähtökohtana ovat mittataulukko ja linjapiirros. Uloslyönti sisältää ja tuottaa kaiken tarvittavan tiedon, jota tarvitaan veneen veistämiseksi. Uloslyönnin hallitseminen avaa veneveistäjälle oven tuhansien venepiirrosten maailmaan. Ammattiveistäjälle uloslyönnin hallitseminen on välttämätöntä ja harrastajan kannalta se rikastaa valtavasti koko harrastusta.

    Puuveneen uloslyönnin suorittamisesta löytyy suomenkielistä tekstiä vähän. Limisauma – Soutuveneen veistäminen -kirjan viidennessä luvussa pyrin johdattamaan lukijan uloslyönnin suorittamisen perusteisiin. Kerron aluksi yleisiä periaatteita. Kerron kuinka linjapiirroksen avulla voi laatia mittataulukon ja kuinka mittataulukosta päästään varsinaiseen uloslyönnin suorittamiseen. Lopuksi kerron askel askeleelta kuinka suoritin yhden puisen soutuveneen uloslyönnin.

  • Catspaw Dinghy

    Limisauma – Soutuveneen veistäminen -kirjan neljännessä luvussa kerron Catspaw Dinghy -veneen veistämisestä. Samassa yhteydessä kerron kuinka veneen mallikaaret tehdään piirustuksen perusteella ja kuinka ne asennetaan veneen rakennuspukkiin.

  • Pettersson-soutuvene

    Limisauma – Soutuveneen veistäminen -kirjan kolmannessa luvussa kerron lyhyesti Pettersson-soutuveneen veistämisestä. Veistin ensin yhden veneen tasasaumaisena ja sitten toisen veneen samoille mallikaarille limisaumaisena. Asensin veneisiin liukuvat soutupenkit.

    Kirjan kolmannessa luvussa esittelen myös veneen linjapiirroksen ja sen, mitä se kertoo veneen veistäjälle. Kuvaan myös veneen lakkaamisen työnkulun.

  • Limisauma – toinen luku

    Limisauma – Soutuveneen veistäminen -kirjan toisessa luvussa kerron opiskelustani veneveistäjäksi. Kerron myös kuinka tehdään veneen ensimmäinen lautapari, kuinka venelaudat höylätään toisiinsa sattuviksi ja kuinka veneeseen tehdään ja asennetaan painokaaret.

    Opiskeluni aikana veistin kaksi Erkki-venettä. Erkki-veneestä olen kertonut aiemmin blogissani. Jos olet kiinnostunut pelkästään kirjan luvusta 2, sinun mahdollista hankkia pelkästään se. Tämä osajulkaisu sisältää sivut 66–113 (48 sivua) alkuperäisestä kirjasta. Sivunumerointi vastaa kirjan rakennetta. Mukana on myös sisällys- ja lähdeluettelo.