Kirja puuveneen kunnostamisesta

KANSI01

Opiskellessani puuveneen veistoa Ingmanin käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa kunnostin yhden pienehkön puuveneen. Kirjoitin siitä laajan yksityiskohtaisen raportin osana näyttötutkintoani. Myöhemmin muokkasin tekstiä ja julkaisin kertomuksen blogissani.

Viime kesänä työstin materiaalin e-kirjaksi, jonka voisi ladata sivustoltani nimellistä korvausta vastaan. Tässä vaiheessa työ oli lähinnä kirjan taiton suunnittelemista ja luomista. Tässä tehtävässä suurimman osan teki poikani Olli Taskinen.

Kun aloin selvittämään, sitä kuinka olisin käytännössä järjestänyt e-kirjan “myynnin” sivustolta, en millään löytänyt teknisesti ja taloudellisesti järkevää ratkaisua. Kyllästyin ja ajattelin, että parasta unohtaa koko asia.

Docendo kustantajaksi

Seuraan suhteellisen säännöllisesti blogia “Ei oo totta”. Siellä törmäsin postaukseen “Kuinka saan kustannussopimuksen tietokirjalle 2” Postauksessa kirjoittaja luettelee hänelle tutuksi tulleita kustantajia, joita hän voi suositella. Ensimmäisenä listassa oli Talentum, joka vaikutti kustantavan juridiikkaan ja liiketoimintaan liittyvää kirjallisuutta. Toisena listassa oli Docendo. Muistin heti, että Docendolla oli lukuisia valokuvaus- ja tvt-kirjoja.

Lähetin viestin Docendon harrastuskirjojen kustantamisesta vastaavalle Juha Virkille:

Hei

Kirjoitan blogia puuveneiden rakentamisesta. Olin ajatellut myydä sivustollani kirjoittamiani veneenrakennusta käsitteleviä e-kirjoja, mutta en ole löytänyt tähän järjellistä taloudellista ja teknistä ratkaisua.

Ajattelin, että olisiko sittenkin sama julkaista ”oikea” kirja. Minulla on mielestäni viittä  vaille valmis (kirjoitettu, kuvattu ja taitettu) kirja, joka käsittelee puuveneen korjaamista. Lähitulevaisuudessa minulla on aikomus tehdä kirjoja puuveneen rakentamisesta.

Tiedustelisin, että olisiko teillä kiinnostusta tällaisen kirjan kustantamiseen.

Kustannussopimus

Kustantaja oli kiinnostunut kirjasta ja lähetettyäni 13 e-mailia ja vastaanotettuani ainakin yhtä monta olimme päässeet kustannussopimukseen. Heti alussa oli selvää, että kyseisen kirjan kustantamisella ei tulisi olemaan juurikaan taloudellista merkitystä kustantajalle eikä kirjoittajalle. Docendo halusi kustantaa kirjan pienen lukijakunnan palvelemisena ja kulttuuritekona, eikä uskonut että myynti tulisi olemaan kovin suurta. Minun kannalta olisi hyvä, että saisin kirjan julkaistua ja sille hyvät myyntikanavat.

Heti kustannussopimuksen allekirjoittamisen jälkeen piti tehdä kirjan kansi ja kirjoittaa kirjasta esittelyteksti markkinoinita ja ennakkomyyntiä varten. Esittelyteksti tuli helposti, mutta kirjan etukannen tekeminen vaati muutaman erilaisen ehdotuksen ja niiden viilaaminen 18 e-mailia.

Sovimme, että toimitan kirjan aineiston kommentoitavaksi joulukuun alussa. Kävin siis tekstin vielä läpi ja lähetin sen kustantajalle sovittuna aikana. Tässä vaiheessa tekstin luki kustannustoimittaja Panu Väänänen. Hieman yllätyin, miten vähäisillä kommenteilla ja korjauksilla mentiin eteenpäin.

Kirjan taitosta vastasi pääasiassa Olli Taskinen

Tämän jälkeen aloimme taittamaan kirjaa. Meillä oli valmiina idea kirjan ulkoasusta, jonka kustantaja oli alustavasti hyväksynyt. Jätimme valmiiksi taitetun kirjan tammikuun alkupäivinä kustantajalle. Panu Väänänen kävi läpi aineiston ja olin todella hämmästynyt siitä, kuinka paljon tekstistä löytyi suoranaisia virheitä ja muuta hiottavaa. Teimme vaadittavat korjaukset.

Lopuksi piti vielä viimeistellä kirjan etu- ja takakansi. Etukansi oli käytännössä valmis, koska se piti tehdä jo marraskuussa kirjan markkinointia varten. Takakansi piti suunnitella kokonaan. Onneksi taittaja ratkaisi ongelma nopeasti. Kirjan loppuvaiheen viilaaminen oli suorastaan raskasta ja kyllästyttävää (yli 40 e-mailia). Onneksi ongelmat liittyivät lähinnä taiton viimeistelyyn, joten pystyin jättämään ne taitosta vastaavan poikani huoleksi. Kokonaisuudessaan työskentely kustantajan kanssa sujui hyvin. Palaute oli kannustavaa ja rohkaisevaa ja korjausehdotukset hyvin perusteltuja.

Kirja on nyt minun osaltani valmis ja mennyt painoon. Sen on tarkoitus ilmestyä helmi-maaliskuussa. Painos oli käsittääkseni 1500 ja kirja on ollut ennakkomyynnissä mm. Docendon sivuilla.

Olli-taittaa-puuveneen-kunnostaminen--kirjaa

{ 2 kommenttia… add one }
  • Katleena 4.2.2015, 15.36

    Onnea uudelle kirjalle ja kirjoittajalle! Voin tosiaan suositella lämpimästi Docendoa, ja myös Panu Väänänen on mainio.

    Lähetä kommentti
    • Pekka Taskinen 5.2.2015, 10.12

      Kiitos onnitteluista Katleena.

      Kyllä, Panu Väänänen vaikuttaisi olevan ystävällinen, kohtelias, sovitteleva, rohkaiseva, kannustava, asiallinen, tarkka ja kärsivällinen. Hän vastaa viesteihin nopeasti, hänen kommenttinsa ovat hyvin perusteltuja ja hän vastaa tyhmiinkin kysymyksiin siten, että kysyjä voi säilyttää arvokkuutensa eikä tunne itseään tyhmäksi.

      Lähetä kommentti

Leave a Comment