Esko Matsson toimii veneenrakennuksen opettajana Savon ammatti- ja aikuisopistossa Kuopiossa.
Mainio kirja ensimmäisen puuveneen kunnostajalle
Aina on syytä olla iloinen, kun ilmestyy kirja puuveneiden ympäriltä. Jokainen uusi tarina houkuttelee taas muutaman uuden ihmisen puuveneharrastajien joukkoon. Kirjan kansi jo kutsuu mukaan matkalle, uuden harrastuksen pariin ja tietysti vesille. Tämä on mainio kirja sinulle, joka harkitset ensimmäisen puuveneen kunnostusta.
Kirjan aihe on oivallisesti rajattu, tarina yhden kymenlaaksolaisen haapion korjauksesta. On hyvä, ettei ole lähdetty koko aihepiiriä kurottamaan ja uutta lukijaa tyrmäämään valtaisalla tietomäärällä.
Lukijalle kohdassa kirjoittaja tiivistää kirjan tarkoitusta seikkaperäisesti ja kertoo taitojen siirtymisestä kätten töissä. Oman puuveneen kunnostamista harrastuksena avataan lopussa mukavan leppoisasti. Me harrastamme, jotta viihdymme vapaa-ajalla ja saamme uusia elämyksiä. Myös kunnostuksen taloudellista ja ekologista puolta on pohdittu samalla.
Aihepiiri on erittäin selkeästi jaoteltu sisällysluettelon mukaan. Kirjan rakenne pysyy mainiosti kasassa eri korjausvaiheiden kohdalla. Symbolit toistuvat joka työvaiheessa ja antavat lukijalle selkeän kuvan mitä ollaan tekemässä, kuinka, sekä mikä oli lopputulos. Materiaalit ja tarvittavat työkalut ovat esimerkillisesti mukana työvaiheittain. On myös hyvä, että työ- ja paloturvallisuus on selkeästi mukana tekstissä.
Lukuisat valokuvat tukevat tekstiä erinomaisesti ja taitto on selkeä.
Lukija jää kaipaamaan lisää tietoa veneen mallista ja tarkempia ohjeita käsiyläjyrsimen käytöstä
On mukavaa, että kirjoittaja on selvittänyt veneen historiaa ja sen mahdollisia veistäjiä. Veneen mallia olisi voinut avata hieman enemmän uudelle harrastajalle. Mitkä ominaispiirteet kuuluvat itäisen Suomenlahden haapiolle? Näin puuveneisiin oleellisesti liittyvä kulttuuri olisi taas siirtynyt eteenpäin. Kuten monilla harrastajilla on tarve, tässäkin vene on korjattu uuteen käyttöön. Tämä on selkeä rajaus suhteessa entisöintiin ja valintoihin työtavoissa. Silti veneen aikaisempaa muotoa ja rakennetta on kunnioitettu.
Jos jotakin voisi toivoa, niin joissakin kuvissa voisi näkyä tekijän kädet ja työkalut toimessa. Lisäksi käsiyläjyrsin mainitaan useassa työvaiheessa. Sen käytöstä ja laakeriteristä olisi syytä olla selvennys tulevalle harrastajalle.
Kirja avaa oven houkutuksien maailmaan, ollapa tuollainen venho. Kuinka mukavasti sillä taittuisikaan kesäiset matkat ystävien kanssa lähiseudun saariin.