Aiemmin blogissani kerroin törmäyslistojen tekemisestä. Kyllästyksen ja pintakäsittelyn ajaksi irrotin sirommat törmäyslistat ja kyllästin ja lakkasin ne erillään. Viimeistelin veneen ylimmän laudan maalauksen siten, että sinisen ja valkoisen maalin raja jää törmäyslistan alle. Kiinnitin törmäyslistat ruuveilla. Besseyn Kli-Klamp pikapuristimet olivat jälleen hyvä apu.
Avainsana: limisauma
-
Catspaw Dinghy -veneen pintakäsittely 4: veneen ulkopinnan maalaaminen
Valmistajan ohjeen mukaan pohjamaalilla maalataan kahdesti. Ensimmäinen kerros ohennetaan 50 %. Maalasin muutaman kerran ohennetulla pohjamaalilla (+välihionnat) ja pari kertaa täydellä pohjamaalilla. Pohjamaalin kuivuttua hioin pinnan ja maalasin veneen vesilinjan yläpuolisen osan ylimmäistä lautaa lukuunottamatta valkoiseksi. Ylimmän laudan maalasin siniseksi.
-
Catspaw Dinghy -veneen pintakäsittely 2: lyijymönjä vesilinjan alapuolelle
Hioin veneen ulkopuolen. Imuroin ja pyyhin hiomapölyn pois. Piirsin vesilinjan 3 cm venepiirustuksen konstruktiovesilinjan yläpuolelle ja teippasin vesilinjan pohjan maalausta varten. Maalasin aamulla vesilinjan alapuolisen osan ohennetulla lyijymönjällä. Päivällä maalasin toisen kerroksen ohentamattomalla lyijymönjällä ja illalla samoin.
-
Kultaseppämestari Juha Jangerin vene seilaa pohjoisen vesillä osa3
”Veneen soutuominaisuudet ovat mainiot”
-Vene on nyt valmiiksi pintakäsiteltynä. Pellavaöljy-pohjusteseosta upposi noin 23-25 litraa, puolikiiltävää venelakkaa noin 7 litraa. Purjehdusvarustuksen teko jää suosista syksyn ja talven askareiksi – Harro Koskisella tuntuu olevan kädet niin töitä täynnä kesän ajan. Peräsimen helat – ja varmaan airojenkin kiinnikkeet tulen tekemään vielä pronssista omalla verstaallamme 3D-mallinnusta ja omaa valimoamme hyödyntäen. Tämä loppukesä saa olla airojen ja uuden 5hv Hondan varassa.-Soutuominaisuudet ovat mainiot verrattuna vaikkapa lankomiehen lujitemuoviseen Päijäniin, jonka kanssa on epätoivoista yrittää pysyä suunnassa vähälläkin sivutuulella. Eihän Erkki toki mikään pikaliippari ole, mutta sehän oli tiedossakin. Moottori toimii mainiosti ja vene tuntuu olevan hyvin hallinnassa isompienkin veneiden peräaallokoissa.Rakentelin veneen päälle suojapressun, jonka kannattelijaksi taivuttelin höyrytettynä kolme 14x35mm kaarta. Sahasin alumiinisista järvihankaimista osan pois ja ruuvasin kaaret alumiiniin vääntämiini M6 -jenkoihin. Hankaimista kun vielä leikkasin lukkokolon pois, niin ne sujahtavat helposti parraspuussa kiinni oleviin ”naarashankaimiin” (joita on kolme paria). Pressu on vähän normi kevytpeitettä tukevampaa tavaraa; leikkasin sitä enemmän veneen muodon mukaiseksi, taittelin reunan kolminkerroin ja niittasin noin puolen metrin välein purjerenkailla kasaan. Trailerilla säilytettäessä pressu on kiinni vain parista paikasta, jotta se olisi tuulettuva; ajoon lähdettäessä pressun saa kiinni kuminaruilla niin tukevasti, että se kestää paikallaan. Kehittelen sitä vielä ehkä niin, että voisi samoille kaarille tehdä pienemmän sadesuojakatteen. Purjehdusvarustushan jää syksyyn ja odottamaan ensi kesää.Lopuksi kuva Juha Jangerin edellisestä projektista
-Oma ensimmäinen autoni aikanaan 70-luvun puolivälissä oli Helsingistä ostettu rättisitikka. Arki, perhe ja pohjoisen talvi kuitenkin ”pakottivat” siirtymään normiautoihin aikanaan tänne pohjoiseen asetuttuani. Mutta sain kynsiini loppuunajetun rättisitikan raadon, josta muutaman vuoden kuluessa rakentelin kuvan kaunokaisen. Seuraavana projektina odotteleekin isävainaan aikanaan hommaama vm-62 Heinkel Tourist skootteri, joka on jo aika hyvällä mallilla. Rakensin 90-luvun lopulla pihapiiriin reilun 40 neliön erillisen verstasrakennuksen, jossa näitä projekteja on mukava rakennella tarvitsematta lähteä mihinkään kauemmas halleille/talleille.
Olen Pekka Taskinen. Minua kiinnostaa oppiminen, valokuvaus ja puuveneet. Ammatiltani olen opettaja. Kirjoitan tarinoita, joita olisin itse halunnut lukea harrastukseni alkuvaiheessa.
Arkisto
- joulukuu 2025
- marraskuu 2025
- lokakuu 2025
- syyskuu 2025
- elokuu 2025
- heinäkuu 2025
- kesäkuu 2025
- toukokuu 2025
- huhtikuu 2025
- kesäkuu 2018
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- tammikuu 2016
- joulukuu 2015
- syyskuu 2015
- toukokuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- marraskuu 2014
- syyskuu 2014
- heinäkuu 2014
- toukokuu 2014
- maaliskuu 2014
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
- elokuu 2013
- kesäkuu 2013
Kategoriat
- Airot
- Catspaw Dinghy
- henkilökuva
- kirjat
- Moottorivene
- Muut puukäsityöprojektit
- niksit
- Oppiminen
- Purjevene
- Puuveneen huolto
- Soutu
- Soutuvene
- Työkalut ja laitteet
- Veneen korjaaminen
- Veneen kyllästäminen
- Veneen pintakäsittely
- Venepiirustus
- Yhteistyökumppanit
- Yleinen


























