Limisauma – Soutuveneen veistäminen -kirjassa kerron kuinka veistin ensimmäisen veneeni kansalaisopiston kurssilla. Seuraavalla videolla tehdään soutuveneen keulapuu.
Kategoria: Yleinen
-
Tästä kaikki alkoi
“Savossa ei kuulemma tarvitse kuin mennä venelaudat kainalossa tien varteen seisomaan, niin useampikin henkilö pysähtyy neuvomaan, miten savolainen soutuvene pitäisi tehdä. Nyt seisoin verstaalla, toki ilman venelautoja, keskellä neuvojien ja neuvonantajien luvattua maata ja odotin edes pientä vinkkiä siitä, mitä tässä pitäisi tehdä. Ilman sitä, kaivoin repustani videokameran ja aloin kuvaamaan ympärilläni tapahtuvaa toimintaa.”
Kirjassani Limisauma – Soutuveneen veistäminen kerron sen ensimmäisessä luvussa kansalaisopiston kurssista, jolla veistin ensimmäisen veneeni. Videoin tuolloin työvaiheita itselleni muistiin, jotta voisin myöhemmin palata niihin ja yrittää veistää veneen omin avuin.
Videopätkät ovat yhä tallessa, vaikka niistä on kulunut jo kaksikymmentä vuotta. Ne eivät ole varsinaisia opetusvideoita, vaan dokumentoivat tilannetta, jossa aloittelija tutustuu perinteiseen veneenveistoon.
Olen jakanut materiaalin työvaiheisiin ja esittelen ne tässä artikkelisarjassa siinä järjestyksessä kuin ne itse kohtasin. Aivan kaikkea en saanut videoiduksi vaan lisäksi tein tarkat muistiinpanot.
Tervetuloa seuraamaan matkaa, joka alkaa hetken epätietoisuudesta ja etenee vähitellen ymmärrykseen. Kiinnostus kasvaa vähitellen haluksi ottaa selvää, ja lopulta syntyy tarve jakaa oppi muille aiheesta kiinnostuneille.
-
Puuveneen korjaaminen
Puuveneen korjaaminen on sisällöltään sama kirja, joka on vuonna 2015 julkaistu Docendon kustantamana Puuveneen kunnostaminen -kirjana.
Puuveneen korjaaminen on tarina pienehkön puuveneen korjaamisesta. Tarina alkaa veneen kunnon arvioimisella ja korjaussuunnitelman laatimisella ja jatkuu yksittäisten korjaustapausten kuvaamisella. Kirja esittelee puuveneen kunnostamisen periaatteita ja tekniikoita erilaisten rakenteellisten vikojen ja veneelle tapahtuneiden vaurioiden korjaamisessa.
Kirjassa kuvatut korjaukset ovat yksittäisiä tapauksia, mutta korjaustekniikat ovat sovellettavissa myös suurempien puuveneiden korjauksiin. Kirja soveltuu kaikille puuveneiden ystäville ja omistajille, jotka korjaamalla haluavat pidentää veneidensä käyttöikää.
-
Limisauma – viides aukeama: viimeistely
Viimeistelyvaiheessa vene kyllästetään ja pintakäsitellään, ja siihen asennetaan pohjakisko, keularengas, hankaimet ja pohjatulppa. Lisäksi veneeseen tehdään airot ja mela.
Alla olevassa videossa näet, miltä viides aukeama näyttää.
Jos haluat lukea koko kirjan, voit ostaa e-kirjan suoraan blogini kautta. -
Limisauma – neljäs aukeama: painokaaret, parraslistat, partaan polviot ja penkit
Seuraavaksi veneeseen asennetaan painokaaret. Sen jälkeen teen ja kiinnitän parraslistat, partaan polviot, trallit ja veneen penkit.
Alla olevassa videossa näet, miltä neljäs aukeama näyttää.
Jos haluat lukea koko kirjan, voit ostaa e-kirjan suoraan blogini kautta.
Olen Pekka Taskinen. Minua kiinnostaa oppiminen, valokuvaus ja puuveneet. Ammatiltani olen opettaja. Kirjoitan tarinoita, joita olisin itse halunnut lukea harrastukseni alkuvaiheessa.
Arkisto
- heinäkuu 2025
- kesäkuu 2025
- toukokuu 2025
- huhtikuu 2025
- kesäkuu 2018
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- tammikuu 2016
- joulukuu 2015
- syyskuu 2015
- toukokuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- marraskuu 2014
- syyskuu 2014
- heinäkuu 2014
- toukokuu 2014
- maaliskuu 2014
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
- elokuu 2013
- kesäkuu 2013
Kategoriat
- Airot
- Catspaw Dinghy
- henkilökuva
- kirjat
- Moottorivene
- Muut puukäsityöprojektit
- niksit
- Oppiminen
- Purjevene
- Puuveneen huolto
- Soutu
- Soutuvene
- Työkalut ja laitteet
- Veneen korjaaminen
- Veneen kyllästäminen
- Veneen pintakäsittely
- Venepiirustus
- Yhteistyökumppanit
- Yleinen