Tavoitteena rakentaa kuntosoutuvene keski-ikäiselle pariskunnalle

Löysin veneen linjapiirroksen Tukholman merihistoriallisesta museosta

Tukholman-merimuseo

Kesäisin harrastan soutelua järvillä. Vuosi vuodelta olen lisännyt soutumääriä ja pikkuhiljaa olen alkanut soutamaan myös kuntoilumielessä. Soutuveneenä minulla on ollut tavallisia puisia kiinteäpenkkisiä soutuveneitä.

Kun aloin soutaa kuntoilun vuoksi, otin tietenkin mukaan myös sykemittarin. Olin ällistynyt siitä, kuinka alhaalla syke pysyi soutaessa. Syy siihen oli kuitenkin helppo ymmärtää. Kiinteäpenkkisellä veneellä soudettaessa aktivoituvat ainoastaan suhteellisen pienet lihasryhmät, kuten käsivarsien ja selän lihakset. Vasta liukuvaa penkkiä käytettäessä aktivoituvat suuret lihasryhmät jaloissa.

Halusin rakentaa veneen, joka olisi tavallisen soutuveneen ja puisen kilpasoutuveneen välimuoto. Vene olisi vakaampi ja toisaalta painavampi kuin kilpavene. Haluaisin siihen liukuvat soutupenkit kahdelle soutujalle. Veneellä ei olisi tarkoitus soutaa kilpaa, mutta ei haittaisi, jos se olisi hieman nopeampi kuin tavallinen soutuvene. Veneen nopeus ei olisi kuitenkaan tärkein ominaisuus, vaan se, että syketasoni matkavauhtia soutaessa olisi korkeampi kuin tavallisella soutuveneellä soudettaessa.

Puuveneveistäjän opinnoissani olin jo tutustunut limisaumatekniikkaan ja nyt tässä uudessa projektissa halusin oppia veneenrakentamista tasasaumatekniikalla.  Eli tavoitteenani oli rakentaa  “keski-ikäisen pariskunnan kuntosoutuvene” ja samalla oppia veneenrakennusprosessi linjapiirroksesta valmiiksi veneeksi tasasaumatekniikalla.

Syksyllä 2010 vierailin Tukholman Merihistoriallisessa museossa. Museon kokoelmista löysin C G Petterssonin piirtämän linjapiirroksen kapeaan ja pitkään soutuveneeseen Roddbåt 522a. Linjapiirros näytti niin hyvältä, että ostin itselleni kopion piirustuksesta.

linjapiirros-PRoddbåt522a

 

 

materiaaliluettelo

Veneen materiaaliluettelo

  • Vene on 5,63 m pitkä ja suurin leveys on 1,2 m.
  • köli tammea 60mm  x 22mm
  • peräpeili tammea 28mm
  • laudoitus mäntyä 9mm
  • painokaaret 17mm x 19mm
  • pohjastukit tammea 17mm
  • leeholtti tammea 22mm x 28mm
  • trallit mäntyä 13mm
  • penkit mäntyä 15mm
  • peräsin mäntyä 20mm, 8mm takareunasta
{ 0 kommenttia… add one }

Leave a Comment