Seuraavan projektin aiheena soutuvenemalli tuotantoon

Tähän mennessä puuveneharrastuksessani olen aina rakentanut sellaisen veneen kuin itse olen halunnut. Vene on ollut jollakin tavalla mielenkiintoinen ja sen rakentaminen on tarjonnut minulle tilaisuuden oppia jotakin uutta. Eli en ole rakentanut yhtään venettä tilauksesta. Minulta on kuitenkin silloin tällöin kyselty, että tekisinkö tilauksesta veneen.

Seuraavana projektina aion rakentaa sellaisen puisen soutuveneen, jota tarjoan myyntiin tilauksesta. Aina uudessa projektissa joutuu tekemään mallineet joitakin veneen osia varten, mutta nyt aion tehdä myös mallilaudat, jotta seuraavan veneen tekeminen olisi helpompaa ja nopeampaa.

Tavoitteena on rakentaa kaunis, turvallinen ja kestävä puinen soutuvene. Sellainen vene, joka on kevyt soutaa ja joka on vakaa. Sen tulee olla riittävän tilava ja leveä, jotta siinä on mukava olla, onkia ja käydä katiskalla. Se ei saisi olla kuitenkaan liian painava, jotta sen liikuttelu maissa ei olisi hankalaa. Keskikokoinen mökkivene, joka soveltuu retkeilyyn, kesäpäivän viettoon ja uintiin.

Ymmärrän, että noita kaikkia ominaisuuksia on hankala sisällyttää yhteen veneeseen. Kompromisseja on pakko tehdä ja olen valmis ihan tietoisesti tinkimään vaikka veneen soutuminaisuuksista, koska niissä on eniten tinkimisvaraa. Kokemukseni mukaan hieman heikommillakin soutuominaisuuksilla varustettu puuvene on ylivoimainen verrattuna lasikuitu/muoviveneisiin.

Veneessä tulisi olla myös riittävästi “rimputtimia”, esim. vapatelineet, telineet mukille ja termospullolle jne. Tämä ”rimputtimet” -käsite on peräisin veneenveistäjä Jaakko Honkaselta. Jaakon vene oli sijoittunut ehkä toiselle sijalle jonkin venealan lehden testissä. Kysymykseen miksi se toinen vene arvioitiin paremmaksi, Jaakko vastasi että ”kun siinä oli niitä rimputtimia” ja toden totta testin ykköveneesää oli muistaaksen jalkatuet ja lukittava säilytystila tavaroille.

Nykyaikanen savolainen soutuvene olisi yksi vaihtoehto. Se on yleensä kevytsoutuinen ja kaunis, mutta koska savolaisveneen peräpeili on niin kapea, tilaa veneessä on väistämättä vähemmän kuin leveällä peräpeilillä varustetussa veneessä. Esko Mattsonin kehittämä Erkki-vene olisi vakaa, tilava ja siinä on mukava olla. Haluan kuitenkin, että vene olisi hieman pienikokoisempi. Veneen (tai pikemminkin vesilinjan) pituus vaikuttaa tietenkin veneen nopeuteen. Rakentamani Pettersson -soutuveneet olivat n. 560 cm pitkiä. Ne olivat erittäin kevytsoutuisia ja suhteellisen nopeita. Catspaw Dinghy -projekti kuitenkin (n. 390 cm pitkä) opetti minulle, että pienikin vene voi olla erinomainen soutaa.

Erkki-vene on vakaa, tilava ja siinä on mukava olla.

C. G. Petterssonin suunnittelema pitkä soutuvene on erittäin kevyt soutaa.

Vaikka Catspaw Dinghy on pieni vene, siinä on erinomaiset soutuominaisuudet.

Koska en ole venesuunnittelija, en ala suunnittelemaan uutta venettä, vaan uskon että jotakuinkin sellainen vene on jo suunniteltu. Aikomuksenani on etsiä valmis linjapiirros ja muokata siitä mieleinen. Sen pohjalta teen sitten uloslyönnin. Koska minulla on hyviä kokemuksia C. G. Petterssonin piirtämästä veneestä ja hän muutenkin hyvin arvostettu venesuunnittelija, niin lähden etsimään hänen piirroksistaan Tukholman merihistoriallisen museon kokoelmista. Uskon, että hänen suunnittelemansa yli tuhannen veneen joukosta löytyy minulle mieleinen soutuvene.

{ 0 kommenttia… add one }

Leave a Comment