Lakattuun puuveneeseen liittyy ennakkoluuloja
Lakattuun puuveneeseen liittyy virheellisiä ennakkoluuloja. Olen usein kuullut sanottavan, että ”kyllähän se lakattu vene on kaunis, mutta ei se lakka siinä pinnassa pysy”. Tällainen käsitys lienee peräisin kokemuksesta, jossa kyllästämätön tai huolimattomasti kyllästetty puu on lakattu. Hyvä esimerkki tästä on lakattuna myytävät airot, joista lakka kesii parin vuoden sisällä pois. Lakka pysyy puun pinnassa, kunhan vain puu on huolella kyllästetty ja ensimmäiset lakkakerrokset riittävästi ohennetut.
Kerran sain olla mukana poistamassa lakkaa vanhan puuveneen kyljestä. Vene oli rakennettu vuonna 1964 ja luultavasti se oli huoltolakattu vuosittain. En tiedä oliko venettä otettu puupinnalle aikaisemmin, mutta nyt otettiin. Minun osuuteni oli alle neliömetri. Alkuun kokeilimme millaista olisi poistaa lakka mekaanisesti käsihöylällä ja siklillä. Kyllä oli lakka tiukassa. Sitten aloimme poistaa speedheaterilla ja sillä lakan poisto sujuikin hyvin.
Toinen ennakkoluulo liittyy veneen keväthuollon työmäärään. Ajatellaan, että lakatun puuveneen kevähuolto vaatii valtavasti aikaa. Totta kai aikaa kuluu paljon, jos vene on suuri ja lakattavaa pintaa on paljon. Mutta tämä liittyy ennemminkin pinta-alaan kuin valittuun pintakäsittelyyn. Luulen kuitenkin, että tähän liittyy sellainen virheellinen luulo, että lakkavene hiotaan puulle joka kevät. Törmäsin tällaiseen luuloon mm. kirjassa Tekniset käden taidot, jossa todetaan, että “Puuveneen lakkaajan jokakeväinen työ on raapia vanha lakkakerros pois ennen uudelleen lakkausta”. Tämä ei pidä paikkaansa.
Lika lähtee pesemällä ja kiilto hiomalla
Ensimmäiseksi lakkapinta tulee pestä puhtaaksi, sillä lika lähtee pesemällä, ei hiomalla. Minä pesen veneen pinnan pyyhkimällä sen laimeaan pesuaineeseen kastetulla sienellä. Lopuksi pyyhin veneen toisen kerran puhtaaseen veteen kastetulla sienellä.
Puhdas ja kuiva lakkapinta hiotaan mattapintaiseksi 240 hiomapaperilla tai -verkolla. Siis hiotaan kevyesti, missään nimessä kaikkea lakkaa ei poisteta. Hiontapöly poistetaan huolellisesti. Minä imuroin ensin ja sitten pyyhin pinnan tärpättiin kostutetulla nukkaamattomalla kankaalla tai tahmaliinalla.
Lakkaa voi sivellä 1-2 kerrosta, minä sivelen yleensä yhden kerroksen. Siveltimenä kannattaa käyttää parasta (=kallis) mahdollista lakkasivellintä.