Aion rakentaa vielä yhden savolaisen soutuveneen

Minulla sattui olemaan savolaisen soutuveneen peräpeili ja laminoitu keulapuu. Lisäksi minulla oli aikaisemmista projekteista jäänyt venenauloja tähteeksi. Ajattelin, niitä on riittävästi yhtä venettä varten, joten syksyllä 2013 aloin rakentamaan savolaista soutuvenettä.

“Isältä pojalle” -veistäjät rakentavat usein savolaisen soutuveneen kahden mallikaaren varaan. Mallikaaret ovat ympyrän kehän muotoisia, joten tuloksena on kevyesti soudettava ja hieman kiikkerä vene. Jotkut veistäjät lisäävät mallikaarien välille pari ylimääräistä mallikaarta, jotta veneestä tulisi suuntavakaampi..

Tässä veneessä kölipuu on lähes suora. Se kaareutuu vain vähän sekä keulassa että perässä. Perä on pystympi ja leveämpi kuin perinteisesti savolaisveneessä. Eli tavoitteena on hieman suuntavakaampi ja kantavampiperäinen vene, joka soveltuisi hyvin esim. sähkömoottorilla ajamiseen.

Perinteisesti savolaisveneen kölipuu on veistetty yhdestä puusta, mutta helpompi tapa on liimata kölipuun päälle kölipuuta leveämpi selkälauta. Kölipuu ja selkälauta liimataan “selät vastakkain”. Liimana käytin polyuretaaniliimaa.

puuveneen-köli-ja-selkälauta

puuveneen-köli-ja-selkälauta01

{ 1 kommentti… add one }

Leave a Comment