Suomi on mukana yhteispohjoismaisessa limisaumaveneperinnettä koskevassa hakemuksessa Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Suomalaiset puuvenetoimijat yhdistivät voimansa tähän ensimmäiseen yhteispohjoismaiseen Unesco-hakemukseen, ja hakemusta puolsi 19 Suomessa puuveneiden parissa toimivaa tahoa.

Hakemuksessa ovat mukana kaikki pohjoismaat Ahvenanmaa ja Färsaaret mukana lukien. Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen on hyväksynyt hakemuksen Suomen osalta. Tämä on osoitus Suomen halusta korostaa pohjoismaisen limisaumapuuveneperinteen merkitystä ja tukea perinteen eteenpäin välittämistä ja suojelua sekä perinteenharjoittajien tekemää työtä sen hyväksi. Yhteispohjoismaisessa hakemuksessa mukana oleminen antaa tunnustusta käsin tekemisen perinteelle sekä puuveneperinteen turvaamiselle pohjoisilla alueilla.

Limisaumainen puuvene on erityinen pohjoismainen venetyyppi, ja niitä on rakennettu Suomessakin tuhansien vuosien ajan. Puuveneillä on ollut suuri merkitys kaikissa Pohjoismaissa, ja ne ovat yhdistäneet ihmisiä rannikolta rannikolle sukupolvien ajan. Limisaumapuuveneperinne on keskeinen osa suomalaista ja pohjoismaista kulttuuriperintöä ja rannikkokulttuuria.

Aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksesta vastaa Suomessa Museovirasto, joka on koordinoinut hakemusprosessia yhdessä alan toimijoiden kanssa. ”Työ hakemuksen parissa on tuonut yhteen toimijoita kehittämään alaa yhdessä sekä Suomessa että pohjoismaisella tasolla. ” sanoo hakemusprosessia yhteisöjen puolella koordinoinut puuveneaktiivi Bosse Mellberg.

Limisaumaisen puuveneen veistäminen sekä niillä purjehtiminen on valittu jo vuonna 2017 opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Päätöksen Unesco-hakemuksen hyväksymisestä tekee Unescon sopimuksen alainen hallitustenvälinen komitea joulukuussa 2021.

Suomen ensimmäinen kansallinen hakemus Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin koskee saunaperinnettä, johon päätös saadaan joulukuussa 2020. Lisäksi Suomi hakee luetteloihin tänä vuonna kaustislaista viulunsoittoperinnettä, johon limisaumavenehakemuksen lailla saadaan päätös loppuvuonna 2021. 

Lisätietoja:

Erikoisasiantuntija Leena Marsio Museovirasto leena.marsio@museovirasto.fi +358 29533  6017
Limisauma-aloitteen koordinaattori Bosse Mellberg mellbergbosse@gmail.com +358 40 564 3975

{ 0 kommenttia }

Ilmanpuhdistimesta apua verstaan sisäilmaan

Viime vuonna syyskuun lopulta aina helmikuun alkuun saakka kärsin toistuvista flunssista: kurkkukipu, nuha, poskiontelontulehdus, yskä, silmät vuotaa ja väsyttää. Tammikuussa aloin viimein epäillä, että ettei vaan tässä olisi kyse sisäilmaongelmasta. Olin aina ennen ajatellut, että sisäilmaongelmat ovat lähinnä luulotautia. Kun hieman perehdyin asiaan, huomasin, että ainakin oireet viittasivat sinnepäin. Epäilin, että ongelma on varsinaisen työpaikkani sisäilmassa. Päiväkirjamerkintäni viime kesältä ja syksyltä tukevat tulkintaani, koska silloin olen pääsasiassa harrastanut verstaallani uloslyönnin piirtämistä, joka on täysin pölytöntä puuhaa.

Ajattelin kuitenkin, että muutaman vuoden jonkinasteisella puupölyaltistuksella voi myös olla merkitystä terveyteeni. Aloin kiinnittää huomiota asiaan enemmän. En enää juurikaan käytä hiomakonetta vaikka minulla taitaa olla niitä neljä erilaista laitetta. Hiomiset hion käsin ja silloinkin käytän hengityssuojainta ja pölyimuria. Laudan särmien pyöristykset pyrin tekemään höylällä jyrsimisen sijaan. Myös venelaudat sahaan ja höylään hyvin lähelle lopullista muotoa ja jyrsin ainoastaan aivan viimeisen vajaan millin.

Olen alkanut harkitsemaan, että jos vähentäisin jyrsimen käyttöä myös polvioiden yms. mallineen avulla tehtävien kappaleiden tekemisessa. Jälki olisi tietenkin enemmän “käsitehdyn” näköistä. Eli alkaisin harrastaa puuveneiden veistämistä hiomisen ja jyrsimisen sijaan.

Vakavasti harkitsen myös raitisilmamaskin hankkimista. Vielä se on jäänyt, koska hinnat ovat varsin suolaisia.

Hankin kuitenkin verstaalle  Record AC 400 ilmanpuhdistimen. Valmistajan mukaan ilmanpuhdistaja puhdistaa tehokkaasti verstaan sisäilmassa leijuvat pienhiukkaset aina 1 mikronin kokoon asti. Laitteessa on kaksivaiheinen suodatus: 5 mikronin ulompi suodatin ja 1 mikronin sisäsuodatin. Ilmanpuhdistimessa on 3 nopeutta ja ajastintoiminto, jolla puhdistin voidaan jättää päälle määrätyksi ajaksi (1,2 tai 4 tuntia) työskentelyn jälkeen puhdistamaan sisäilman ilmassa leijuvista epäpuhtauksista. Laitteen mukana tulee suodattimet, ripustustarvikkeet (koukut ja ketjut) sekä kaukosäädin.

Ilmanpuhdistimen voi asentaa riippumaan laipiosta tai sitten johonkin telineeseen.

{ 2 kommenttia }

Puuvene – limisauma, tasasauma, ristiinlaminointi, korjaukset ja huolto

Ole-Jacob Broch

Opetushallitus

Suomentanut Veijo Kiuru

Kirja sisältää paljon informaatiota

Ole-Jacob Brochin “Puuvene – limisauma, tasasauma, ristiinlaminointi, korjaukset ja huolto” -kirja sisältää valtavasti informaatiota puuveneen rakentamisesta, mutta kertoo asiansa hieman vaikeaselkoisesti. Nimensä vuoksi kirja eksyy harrastajan käteen ensimmäisenä, vaikka eniten hyötyä kirjasta olisi, jos harrastaja saisi kirjan käteensä vasta kun aihe olisi hänelle jotenkin tuttu. Kirjan lopussa on viisisivuinen toimiva hakemisto ja parhaiten kirja toimiikin hakuteoksena.

Kirja alkaa lyhyellä luvulla veneenrakennuksessa tarvittavista työkaluista. Niitä esitellään hyvin pintapuolisesti. Sahan huolto on käsitelty hyvin havainnollisella kuvasarjalla, mutta sanaakaan ei löydy esim. taltan ja höylänterän teroituksesta.

Seuraava luku on nimeltään materiaalioppi. Nimestä voi päätellä, että kuivakkaa tekstiä on luvassa ja niin onkin, mutta täyttä asiaa. Mielestäni tämä luku on kirjan arvokkainta osaa. Vaikka et jaksaisi lukea luvun alusta puumateriaalin yleisistä ominaisuuksista, niin kappaleet puun kuivaamisesta ja puun laatuvaatimuksista kannattaa lukea ja ymmärtää. Lisäksi luku sisältää tietoa kiinnitystarvikkeista, korroosiosta, liimoista, laminoinnista ja puun suojauksesta.

Puun kaatoajankohdasta kirjoittaja mainitsee, että “on osoittautunut, että puun kaatoajankohta – kaadetaanpa puu kesällä tai talvella – ei vaikuta puun kutistumiseen tai turpoamiseen eikä raaka-aineen laatuun”. Mitenkähän lienee tuon asian suhteen? Kyllähän perinteisesti puun paras kaatoajankohta on ollut sydäntalvi, jolloin puu on lepotilassa. Lautojen tapuloimisen ajankohdasta kirjoittaja on kuitenkin ehdoton; “laudat on ladottava alustalle tapuliin ilmakuivattavaksi ennen pääsiäistä”.

Neljäs luku “puuliitokset” esittelee sen kummemmin selittelemättä viidellä sivulla rakennekuvina muutamia puuliitoksia, laatikoita, luukkuja, valoarkkuja ja kaiteita.

Luku viisi “Yleistä veneistä” on nimensä veroinen. Luku alkaa esittelemällä veneen runkotyypeistä uppoumaveneet, puoliliukuvat veneet ja liukuvat veneet. Samalla avataan runkonopeuden käsitettä. Aihe vaihtuu moottorin asennuksesta veneen ilmanvaihtoon.

Luku kuusi käsittelee veneen merikelpoisuutta. Varsinkin kohta, jossa käsitellään veneen vakavuutta on veneenrakentajan tärkeä ymmärtää. Tuo vakavuus -termi särähtää korvaan, mutta kyllä se on oikea. Suomen kielessä puhutaan veneen vakavuudesta ja vakaudesta, vaikka vene ei ole vakava vaan vakaa. Alleviivaamisen paikka lukijalle on kohta, jossa kirjoittaja määrittelee millainen hyvän soutuveneen tulisi olla: “Hyvän soutuveneen alkuvakavuus on vähäinen, koska s-muotoiset kaarilinjat ovat sirot ja veneen leveys vesilinjassa vähäinen. Näin veden vastus on pieni ja vene on kevyt soutaa.”

Luku “Venepiirustus” on lupaava, koska suomenkielistä kirjallisuutta venepiirustuksesta ei juurikaan ole. Luvussa esitellään hyvin venepiirustukseen ja uloslyöntiin liittyviä käsitteitä, mutta ei kerrota veneenrakentajan kannalta tärkeintä eli sitä, miten uloslyönti käytännössä tehdään. Kaiken lisäksi luku jotenkin loppuu kesken. Luku päättyy toteamukseen ja norjankieliseen uloslyöntitaulukkoon, josta puuttuvat mitat: “Seuraavassa malliksi mittataulukko, josta saa hyvän yleiskuvan”. No ei saa.

Kahdeksas luku “Rakenne” käsittelee veneen runkoon kohdistuvien voimien aiheuttamia ongelmia ja niiden ratkaisuja. Vihdoinkin päästään asiaan. Melkein sata sivua takana ja lukeminen alkaa jo väsyttää. Kirjoittaja palaa uloslyönnin tekemiseen ja siinä hän korostaa kahta asiaa: ”1. Diagonaalit piirretään tarkasti, jotta apuviivat, vesilinjat, keskilinja, vertikaalit ja diagonaalit ovat oikeassa kulmassa toisiaan nähden.” Öh, tuota mitähän tämä tarkoittaa? ”2. Merkitsevät mitat otetaan alkuperäispiirustuksen mukaan tehdystä mittataulukosta”. Tämä on hyvä ohje, jos on mittataulukko.

Kirjassa käsitellään vielä laajasti kannen rakentaminen ja veneen rakentaminen ristiinlaminointitekniikalla. Kirjan lopussa on vielä luku työturvallisuudesta, jossa painopiste on puupölyltä ja kemiallisilta aineilta suojautumisessa. Puupölyn osalta ajattelemisen aihetta antaa tieto, että hiomakoneen käyttö nostaa muutamassa minuutissa ilman pölypitoisuuden 150 mg:aan kuutiometriä kohti. Käsin hiominen nostaa pölypitoisuuden 15 mg:aan kuutiometriä kohti (vertaa Sosiaali- ja terveysministeriön asettama HTP-arvo eli haitalliseksi tunnettu pitoisuus hengittyvälle puupölylle on 2 mg/m3 koko työpäivän (8h) keskiarvona).

Kirja toimii parhaiten hakuteoksena

“Kirjan punaisena lankana on kauttaaltaan laadukkaiden raaka-aineiden rakennustekniikan valinnan tärkeys” Ai on? Minun on hyvin vaikea löytää minkäänlaista punaista lankaa kirjasta. Kirjoittajalla ilmiselvästi on hallussaan valtava määrä veneenrakennukseen liittyvää informaatiota, mutta hänellä on ollut suuria vaikeuksia jäsentää tietomääräänsä sellaiseksi, että lukija saisi siitä edes jotakin tolkkua. Myös kirjan arvioiminen on käsittämättömän työlästä ja hankalaa.

Kirja on kuitenkin täynnä kultahippuja ja helmiä, jotka ajatteleva lukija löytää ainoastaan seulomalla. Kirjaa kannattaa lukea korostuskynä kädessä ja aina kun löytää yksittäisen kultajyvän, se on hyvä yliviivata korostuskynällä, jotta se pomppaa lukijan silmään.

Hämmentävää on se, että johdonmukaisesti kaikissa kuvissa laudoituksessa oleva venelauta on asennettu väärinpäin, eli sydän sisäänpäin, kun se on ehkä se ainoa asia, josta kaikki veneenrakennusoppaat ja veneenrakentajat ovat yhtä mieltä eli venelauta asennetaan sydän ulospäin.

{ 0 kommenttia }

Lahonneen laudan korjaus

Ystäväni puuveneessä oli lahovaurio veneen laidassa. Kosteus oli päässyt seisomaan veistokaaren ja laidoituksen välissä ja luomaan lahottajille suotuisat olosuhteet. Veistokaari, pohjatukki ja laidoituksesta kolme lautaa parinkymmenen sentin matkalta oli lahonnut. Edellisenä kesänä yhden laudan kohdalle oli hätäapuna liimattu vanerisuikale, josta oli vielä yksi viilu paikallaan.

Suunnitelmana oli tehdä lahonneelle osalle paikka venelaudasta ja varmistaa paikka vanerista tehdyillä laudoilla sekä ulko- että sisäpuolelta.

Poistimme veistokaaren. Sahasimme lahonneet osat laidoituksesta. Temme ohuesta levystä mallit tarvittavia lautoja varten. Teimme ensin vanerilaudat veneen ulkopuolta varten. Sahasimme ja höyläsimme vanerilaudat sopivanmuotoisiksi. Kyllästimme ne pellavaöljyllä ja maalasimme lyijymönjällä. Kiinnitimme laudat paikoilleen liimamassalla ja kupariniiteillä.

Teimme venelaudasta paikkapalat lahonneille laudoille. Kyllästimme ne pellavaöljyllä. Sovitimme ne ja kiinnitimme ne liimamassalla ja niiteillä. Varmistimme paikan vielä asentamalla sisäpuolelle vielä vanerilaudat. Sahasimme laudat muotoon, kyllästimme ja käsittelimme pinnan vernissalla. Kiinnitimme laudat liimamassalla ja kupariniiteillä. Veneen omistaja asensi myöhemmin uuden pohjatukin ja veistokaaren ja maalasi lautojen ulkopinnat.

 

{ 0 kommenttia }

Puuvene – Käsityötä pihkan ja tervan tuoksussa

puuvene-kasityota-pihkan

Puuvene – käsityötä pihkan ja tervan tuoksussa
Juha Vartiainen
Sarmala Oy / Rakennusalan kustantajat RAK
Kirjakas Ky 2002
Ulkoasu ja typografia Jarkko Nikkanen

Kirja rohkaisee ja kannustaa rakentamaan oman veneen

Juha Vartiaisen “Puuvene – käsityötä pihkan ja tervan tuoksussa” on pieni kirjanen yhden savolaisen soutuveneen rakentamisesta. Kirja rohkaisee ja kannustaa ensikertalaista puuveneen rakentajaa, mutta toisaalta sisältää myös hieman virheellistä informaatiota.

Luin kirjan ensimmäisen kerran vuonna 2003. Olin juuri ilmoittautunut kansalaisopiston kurssille, jolla rakensimme vastaavan tyyppisiä veneitä kuin kirjassa. Kirjassa on niin niukasti tekstiä, että sen lukee yhdeltä istumalta. Kuvia on paljon ja ne on painettu mustavalkoisina ja suurikokoisina suhteessa kirjan kokoon. Eli kyseessä on enemmänkin kuvasarja, jota on höystetty selittävillä teksteillä.

Kuitenkin kun aikoinaan sain kirjan käsiini, luin sen ahmimalla. Olin innostunut puuveneen rakentamisesta ja kirjassa oli minulle silloin paljon uutta informaatiota. Kirja kertoo vaiheittain yhden savolaisen soutuveneen rakentamisen. Kirjoittaja ei juurikaan valita rakentamisen vaatimaa työmäärää tai vaikeutta, vaan asenne on innostava ja rohkaiseva.

Paljon asioita kerrotaan kuitenkin varsin epämääräisesti. Koska kirjoittaja on rakentanut vasta yhden veneen, kirja toimii ainoastaan yhden veneen rakentamisen kuvauksena, mutta kirjan tietoja ei ole välttämättä mahdollista soveltaa yleisemmin veneenrakennukseen.

Kirjoittaja aloittaa tarinansa esipuheella, jossa hän mm. ihmettelee suomenkielisen puuveneenrakennusta käsittelevän kirjallisuuden vähäisyyttä tai suoranaista puuttumista. Tämä on kirjoittajan mielestä “varsin ihmeellistä, näin tuhansien järvien maassa”. Sitä minäkin tuolloin ihmettelin, mutta kyllä minä nyt ymmärrän siihen syyn. Puuveneiden rakentaminen ja kirjojen kirjoittaminen vaativat molemmat paljon aikaa ja ihan omanlaista, toisistaan poikkevaa  erityisosaamista.

Kirjassa varsinainen rakentaminen alkaa kuusen juurakkojen kaivamisella veneen perä- ja keulapuuta varten. Kirjoittaja kuvaa keula- ja peräaihioiden tekemisen ja kuivaamisen. Aihioiden kuivumiseen meni aikaa puoli vuotta. Hieman nopealta kuivuminen vaikuttaa, koska vanhan ohjeen mukaan havupuu tarvitsee vuoden tuumaa kohti saavuttaakseen kosteustasapainon ympäristönsä kanssa. Kuvien perusteella peräaihion paksuus on kolme tuumaa, eli kolme vuotta sitä saisi kuivattaa.

Noin kerran vuodessa käyn keskustelun, jossa minulta kysytään, että kuinka kauan minulta menee yhden veneen rakentamiseen. Vastaan yleensä, että veneestä riippuen noin 200 – 300 tuntia. Tässä kohtaa keskustelukumppani kertoo isästään, appiukostaan, sedästään, naapuristaan, puolitutustaan tai itsestään, kuinka hän rakensi puisen soutuveneen viikossa, joskus jopa kolmessa päivässä. Kysyn kohteliaasti, että miten tehtiin  peräpeili ja keulapuu. Vastaus on yleensä aina, että kuusen juurakosta. Tässä kohtaa nyökkään ja alan viheltelemään ja mielessäni mietin, että miten sen veneen voi tehdä viikossa, jos perä- ja keulapuun kuivattamiseen menee vuositolkulla.

Pyrstöliitos vai kiilattu hakaliitos?

Kirjoittaja kuvaa kuinka perä ja keulapuu kiinnitetään emäpuuhun pyrstöliitoksella. Tässä lienee kyseessä väärinkäsitys. Kuvien perusteella kyseessä on kiilattu hakaliitos, joka on todella mielenkiintoinen ja toisaalta todella haastava tapa kiinnittää esim. keulapuu ja emäpuu toisiinsa. Kirjoittaja antaa ehkä hieman liian ruusuisen käsityksen liitoksen tekemisestä: “Taltalla, viilalla, hiomalla sekä maltilla se onnistuu”. Väärinkäsitys liitoksen nimestä on siirtynyt myös Kuopion kulttuurihistoriallisen museon savolaisvenettä käsittelevälle www-sivulle, joka on käyttänyt lähteenään kyseistä kirjaa.

Kirjoittaja oikaisee muutamassa kohtaa ja jättää lukijan yksin sormi suussa miettimään. Tuo em. kiilatun hakaliitoksen tekeminen ei onnistu noilla ohjeilla. Arvoitukseksi jää myös yksittäisen laudan ja koko laudoituksen tekeminen kuin myös niittaaminen.

Puuveneen rakentamisen harrastajaa hämmentää se, että monista rakentamiseen liittyvistä asioista on vallalla erilaisia ja joskus täysin vastakkaisia käsityksiä. Yksi näistä on laudan suunta veneessä. Tulisiko lauta asentaa veneeseen latva perään vai keulaan päin. Kirjan kirjoittajan mukaan lauta tulee asentaa siten, että latva tulee perään päin. Tähän kirjoittaja ei anna kuitenkaan mitään perusteluja. Kun rakensin ensimmäistä venettäni kansalaisopiston kurssilla, kysyin tätä asiaa kurssin opettajalta. Hänen mielestään järkevää oli asentaa laudan latva keulaan ja tyvi perään. Hän perusteli sitä sillä, että laudan tyvi kestää paremmin perässä vaadittavan voimakkaan taivutuksen.

Neljä sivelyä kyllästysainetta puuveneeseen ei ole riittävästi

Kirjassa on mielestäni yksi seikka kerrottu suorastaan virheellisesti. Kirjoittaja kertoo tekevänsä veneen pintakäsittelyn (ja ilmeisesti myös kyllästyksen) sivelemällä veneen pari kertaa pellavaöljy-tärpätti -seoksella ja pari kertaa terva-pellavaöly-tärpätti -seoksella. Tämä käsittely ei ole riittävä ja on valitettavaa, jos tällainen käsitys on päässyt välittymään kirjan lukijoille.

Kirjasta on vuonna 2011 tehty uudistettu versio “Puuvene – Savolaismallisen soutuveneen rakentaminen”. Uusi versio on kovakantinen ja hieman alkuperäistä suurempi. Sivumäärä on hämmästyttävällä tavalla saatu kaksinkertaistettua ja kirjan kuvat on painettu värillisinä. Kaksinkertaisesta sivumäärästä huolimatta kirjan sisältö on kutakuinkin sama. Sama rohkaiseva asenne ja samat väärinkäsitykset ovat tallella. Uuden version mukaan pintakäsittely (tai kyllästys) on tehty vernissa-tärpätti -seoksella ensimmäisen version pellavaöljy-tärpättiseoksen sijaan.

Voinko suositella kirjaa kenellekään. Kyllä voin, mutta tietyin edellytyksin. On mukava lukea kertomusta, jossa mies rakentaa ensimmäistä puuvenettään. Kirjasta välittyy tekijän innostus ja ilo käsillä tekemisestä ja vanhan perinteisen taidon oppimisesta ja sen edes osittaisestakin välittämisestä lukijoille.

Toisaalta kirjasta välittyy myös tekijän epävarmuus, epätietoisuus ja pinnallinen, joskus jopa virheellinen ymmärrys puuveneen rakentamisesta. Kirjan lukijalle hahmottuu kyllä jonkinlainen kokonaiskuva puisen soutuveneen rakentamisesta, mutta kirjoittaja jättää vastaamatta niin moneen lukijan päässä syntyneeseen niin isoon kysymykseen, että tämän kirjan avulla kaunis, kestävä ja turvallinen puuvene jää kyllä rakentamatta.

 

{ 3 kommenttia }